EuriBor24

Opas Turvallisten Maksutapahtumien Suorittamiseen Verkossa

Maksuasioiden hoitaminen verkossa on monille tänä päivän ihan normaalia arkea, sillä kehittyneen teknologian ansiosta maksut hoituvat verkossa todella näppärästi. Niin suosittua kuin verkossa maksaminen onkin, yhtä lailla monet ovat huolissaan maksutapahtumien turvallisesta suorittamisesta verkossa. 

Jos on yhtään seurannut viime vuosien uutisia, on saattanut huomata, että erilaisia huijausyrityksiä on entistä enemmän liikkeellä. Tämän artikkelin tarkoituksena on antaa parhaimmat vinkit siihen, miten maksutapahtumat voi suorittaa verkossa mahdollisimman turvallisesti. 

Monenlaiset maksutavat verkossa

Verkossa maksamista varten on olemassa useita eri maksutapoja, jotka vaihtelevat verkkokaupoista riippuen. Monet suosivat tänä päivänä edelleen luottokorttimaksuja sekä maksamista verkkopankkitunnuksilla tai laskulla. Ne ovat helppoja ja turvallisia, mutta muitakin maksutapoja löytyy. 

Mobiilimaksut ovat kasvattaneet myös suosiotaan viime vuosina todella paljon niiden helppouden vuoksi ja ne koetaankin hyvin turvallisiksi maksutavoiksi. Älypuhelimien yleistyminen ja sen myötä teknologian jatkuva kehittyminen on mahdollistanut monille nopeat ja helpot mobiilimaksut.

Edellä mainittujen lisäksi verkossa voi maksaa Trustlyn tai erilaisten e-lompakoiden avulla. Trustlyn kautta maksettaessa käytetään oman pankin myöntämiä verkkopankkitunnuksia. Verkkokauppojen lisäksi Trustly on usein monien nettikasinoiden maksuvaihtoehto, aivan kuten e-lompakotkin. 

Skrill ja Neteller ovat e-lompakoista suosituimpia ja tunnetuimpia ja siten myös turvallisimpia. E-lompakoihin tulee siirtää rahaa omalta pankkitilitä, ennen kuin niitä voi käyttää maksutapana, mikä puolestaan lisää turvallisuutta entisestään. Casinos-sivustojen kaltaiset kumppanuusmarkkinointisivut listaavat suosituimpia nettikasinoita arvostelujen kera, mutta tarjoavat myös paljon hyvää tietoa eri maksutavoista. 

Vinkit turvallisiin maksuihin verkossa

On ymmärrettävää, että monet saattavat olla huolissaan verkossa maksamisesta. Mutta kun ottaa huomioon tietyt asiat, voi välttyä erilaisilta petoksilta ja muilta huijauksilta. 

Tarkastele sivustoja tarkemmin

Etenkin jos kyseessä on ostajalle tuntematon sivusto, kannattaa etsiä kaupan yhteystiedot ja tarkastella niitä vähän tarkemmin. Huijarit yleensä jättävät kaupan yhteystiedot kokonaan pois tai käyttävät vääriä tietoja. 

On hyvä tarkastella myös kirjoitusvirheitä, sillä monesti hyvämaineiset kaupat pyrkivät siihen, että heidän sivustonsa tekstit ovat virheettömiä ja laadukkaita. Huonolaatuinen teksti useiden kirjoitusvirheiden kanssa viittaa siihen, ettei kyseessä ole täysin aito myyjä. 

SSL-sertifikaatti puhuu vahvan turvallisuuden puolesta

Turvalliset verkkosivustot yleensä mainitsevat turvallisuudesta SSL-sertifikaatin avulla. Kyseessä on salausmenetelmä, joka tulisi olla käytössä kaikilla sellaisilla sivustoilla, jotka pyytävät kuluttajilta arkaluontoisia tai muuten henkilökohtaisia tietoja. SSL-varmenteen käyttämisen näkee helposti URL-osoitepalkin lukkokuvasta sekä siitä, että verkko-osoite alkaa “https” eikä “http”. 

Luottokortit maksutapana viestivät monille turvallisesta maksamisesta

Joillekin kuluttajille luottokortti tarkoittaa korkeita korkoja maksuissa, sillä niiden korot on hyvin usein sidottu kolmen kuukauden Euriboriin. Tästä huolimatta, luottokortit ovat yksi turvallisimpia merkkejä verkkokaupoissa, sillä mahdollisen petoksen tapahtuessa, kuluttajan on huomattavasti helpompaa saada rahansa takaisin luottokorttiyhtiöltä kuin muilta maksupalveluntarjoajilta. 

Vielä turvallisemmaksi luottokortilla maksaminen muuttuu silloin, kun kaupalla on käytössään 3D Secure -turvallisuusmenetelmä, jolloin korttimaksut tulee vahvistaa vielä erikseen verkkopankkitunnuksilla. Haluteessaan voi myös hommata kertakäyttöisen maksukortin, jonka avulla verkossa on helpompaa tehdä turvallisia maksuja. 

Lue verkkokaupan arvosteluja muilta käyttäjiltä

Eri sivustoista löytyy valtavasti arvosteluja muilta käyttäjiltä, joihin kannattaa tutustua. Toki arvostelujakin voidaan väärentää, mutta eri arvostelusivustoja tutkimalla voi silti saada paremman käsityksen sivuston luotettavuudesta. 

Etenkin tunnetut arvostelusivustot saattavat sisältävät yleensä hyvää tietoa eri verkkokaupoista ja käyttäjien arvosteluista. Lisäksi positiivinen merkki on, jos verkkokaupan omilla sivuilla näkyy käyttäjien arvosteluja. 

Pidä laitteesi turvallisuus kunnossa ja ajan tasalla

Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että omat laitteet on kunnossa ja niiden erilaiset turvallisuusmenetelmät ajan tasalla. Esimerkiksi tietokoneen virustorjuntaohjelmat on hyvä tarkastaa ja toisinaan käydä läpi onko laite mahdollisesti saanut viruksen joltain sivustolta. Sama pätee mobiililaitteisiinkin. 

Omat salasanat kannattaa pitää erillään laitteista, jotta mahdolliset huijarit eivät voi niitä saada käyttöönsä. VPN:n käyttöä kannattaa harkita millä tahansa laitteella turvallisuuden takaamiseksi ja julkisia WiFi-yhteyksiä kannattaa välttää silloin, kun laitteilla käyttää omia arkaluontoisia tietoja.

Maksutapahtumia kannattaa tarkastella aina jälkikäteen

Maksoipa sitten ostoksiaan verkossa tai missä tahansa, on aina hyvää pitää silmällä omia maksutapahtumia tutkimalla pankin lähettämiä tiliotteita. 

Toisinaan verkkosivustoilla, kuin myös kauppojen maksupäätteilläkin, voi olla joku ohjelma asennettuna, joka nappaa omat korttitiedot maksun yhteydessä. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää tarkastella omia maksutapahtumia säännöllisesti, jotta huomaa poikkeukset ajoissa.

Maksutapahtumat verkossa voi hoitaa myös turvallisesti

Maksutapahtumien suorittaminen verkossa voi olla hyvinkin turvallista, kun muistaa muutamat perusseikat, joita käytiin läpi aiemmin tässä artikkelissa. Vaikka huijareita paljon liikkuukin ja heistä tulee jatkuvasti fiksumpia, on hyvä aina tarkastella sivustoja huolellisesti ja pitää huolta omista laitteistaan ja maksutavoistaan, jotta välttyy mahdollisilta väärinkäytöiltä. 

https://euribor24.fi

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*
*

EuriBor24

Euribor24.fi on ensisijainen tietolähteesi uusimpiin Euribor-korkoihin ja kattaviin tietoihin kaikesta, mikä liittyy Euriboriin.

Yhteystiedot

Editor: ad[AT]cyanmedia[.]org

Copyright © Euribor24.fi | All Rights Reserved.