EuriBor24

Henkilöllisyyden Tarkistukset Verkkomaksuissa – Liikaa Ominaisuuksia?

Verkkomaksaminen oli vielä noin kymmenisen vuotta sitten ennakkoluuloja herättävä termi, mutta nykypäivänä se on osa usean ihmisen arkea. Aiemmin maksamiseen riitti vain kortin tietojen syöttäminen ja ostoksen vahvistaminen, kun taas nykyään maksamiseen liittyy useita vaiheita, kuten varmistuksia ja lisätarkistuksia, joilla pyritään vahvistamaan tietoturvaa.

Nämä voivat kuitenkin tuntua enemmän rasitteilta kuin turvakeinoilta, sillä niihin kuluu aikaa ja vaivaa. Keskitytään juuri tähän aihepiiriin tässä artikkelissa käymällä läpi, miksi henkilöllisyyden tarkistukset ovat paisuneet nykyiseen mittaansa ja miksi monet käyttäjät kääntyvät yhä useammin vaihtoehtoisten ja nopeampien maksutapojen puoleen.

Kun turvallisuus vie enemmän aikaa kuin itse maksu

Ennen tuntemattomilta termeiltä tuntuvat verkkopankkitunnukset, kertakäyttöiset salasanat, biometriset varmistukset ja kaksivaiheiset tunnistautumiset ovat nykyään arkipäivää.

Miksi ne muka ovat niin tärkeitä? Ne takaavat turvallisen maksamisen, joka on erityisen tärkeää nykyisessä digitaalisessa maailmassa, jossa hakkerit ja muut uhat kehittyvät kovaa tahtia. Niiden käyttö kuitenkin tarkoittaa, että maksutapahtuman suorittaminen voi viedä useita minuutteja etenkin silloin, kun järjestelmät tai prosessit eivät toimi saumattomasti. Käyttäjän näkökulmasta tämä ei saata aina tuntua sujuvalta, varsinkaan silloin, kun tarkoituksena on vain maksaa pieni ostos.

Toisaalta monet palvelut ovat tuoneet markkinoille uudenlaisia vaihtoehtoja, joilla pyritään yksinkertaistamaan prosessit ilman, että turvallisuudesta tingitään. Esimerkiksi turvalliset nettikasinot ilman kirjautumista tarjoavat pelaajille mahdollisuuden tehdä talletuksia ja nostoja ilman erillistä rekisteröitymistä, käyttämällä esimerkiksi pankkitunnuksia suoraan maksamiseen sekä tilin luomiseen. Tämä menetelmä todistaa, että tunnistautumisen ja käyttömukavuuden ei välttämättä tarvitse olla ristiriidassa, vaan yksinkertaiseen turvalliseen kokonaisuuteen päästään myös, kun vain osataan hyödyntää oikeita teknologioita.

EU-sääntely ja PSD2

PSD2-direktiivin tavoitteena oli tehdä verkkomaksamisesta turvallisempaa ja helpompaa sekä lisätä kilpailua maksupalvelualalla. Se pakotti pankit ja muut maksupalvelut ottamaan käyttöön vahvan tunnistautumisen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaan on vahvistettava maksunsa kahdella eri tavalla. Tämä voi tapahtua esimerkiksi sormenjäljellä ja sitten myös mobiilisovelluksella.

Tarkoitus oli hyvä, mutta monelle käyttäjälle lopputulos on ollut täysin tavoitteiden päinvastainen. Sen sijaan, että maksaminen olisi muuttunut turvalliseksi ja vaivattomaksi, prosessit ovat pidentyneet ja monimutkaistuneet. Joissakin tapauksissa maksaminen epäonnistuu teknisten ongelmien vuoksi, mikä saa käyttäjän etsimään nopeampia ja varmempia ratkaisuja, jotka taas löytyvät usein kilpailijoiden alustalta. Samaan aikaan uusia maksupalveluita, kuten Revolut ja Wise, on noussut tarjoamaan virtaviivaisempia tapoja maksaa.

Kryptovaluutat ja e-lompakot

Nykypäivän jokaisen maksuista puhuvan artikkelin pitäisi mainita kryptovaluutat. Tämä johtuu siitä, että valuutat, kuten Bitcoin ja Ethereum, ovat muuttaneet käsitystä siitä, miten maksaminen verkossa voi toimia. Kun perinteinen maksujärjestelmä edellyttää useita vahvistuksia ja pankkien välistä tiedonsiirtoa, kryptomaksut ja -transaktiot hoituvat suoraan käyttäjien välillä ilman välikäsiä. Tämä tekee maksamisesta nopeampaa ja anonyymimpää. Pitää kuitenkin muistaa, että sana anonyymi on hieman harhaanjohtavaa, sillä lohkoketjut ovat julkisia.

E-lompakot, kuten Apple Pay, Google Pay ja Samsung Pay, ovat taas tehneet maksamisesta yhden klikkauksen verran helpompaa. Niissä käyttäjän henkilöllisyys tarkistetaan kerran, jonka jälkeen maksuja voi tehdä nopeasti ilman jatkuvaa vahvistusrumbaa. Tämä on houkutellut erityisesti nuorempaa sukupolvea, joka arvostaa nopeutta enemmän kuin perinteisiä niin sanottuja turvallisuusrituaaleja.

Käyttäjäkokemus ratkaisee

Verkkomaksamisen tulevaisuudessa käyttäjäkokemus tulee luultavasti olemaan vähintään yhtä tärkeä kuin tietoturva. Kuten tässä on jo monesti todettu, liialliset tarkistukset voivat viedä ilon koko prosessista ja ajaa käyttäjät kilpailevien palveluiden pariin. Eikä mikään ihme, sillä eihän kukaan halua, että maksaminen tuntuu raskaalta ja vaivalloiselta.

Useat fintech-yritykset ovat jo tunnistaneet tämän ongelman ja kehittävät ratkaisuja, joissa turvallisuus on sisäänrakennettu, mutta ei näkyvä. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi biometrinen tunnistus tai käyttäytymiseen perustuva analytiikka voivat tulevaisuudessa tehdä henkilöllisyyden varmentamisesta huomaamattoman osan maksuprosessia. Tällöin käyttäjän ei tarvitse enää syöttää koodeja tai vahvistaa jokaista tapahtumaa erikseen.

Yhteenveto

Verkkomaksamisen kehitys on siis kulkenut turvallisuuden nimissä kohti monimutkaisempia prosesseja, jotka eivät aina palvele käyttäjän etua tai mieltymyksiä juuri lainkaan. Vaikka vahva tunnistautuminen lisää luottamusta ja turvaa, liialliset tarkistusvaiheet tekevät maksamisesta usein vaivalloista ja hidasta.

Tästä syystä yhä useampi käyttäjä on kääntynyt vaihtoehtoisten maksutapojen, kuten kryptovaluuttojen ja e-lompakoiden, puoleen, joissa yksinkertaisuus ja nopeus ovat aivan uudenlaisella tasolla. Toisaalta useat fintech-yritykset ovat huomanneet tämän ilmiön ja alkaneet kehittämään ratkaisuja, joissa turvallisuus olisi sisäänrakennettu.

https://euribor24.fi

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*
*

EuriBor24

Euribor24.fi on ensisijainen tietolähteesi uusimpiin Euribor-korkoihin ja kattaviin tietoihin kaikesta, mikä liittyy Euriboriin.

Yhteystiedot

Editor: ad[AT]cyanmedia[.]org

Copyright © Euribor24.fi | All Rights Reserved.